keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Näinhän sen kuuluu mennä

Menen tallille aina astetta hilpeämmin mielin, kun tiedän tunnin aiheena olevan puomeja, kavaletteja tai esteitä. Tänä keskiviikkona piti olla kavaletteja, mutta nöyrien pyyntöjen seurauksena opettaja suostui hyppyyttämään meillä esteitä. Ratsukseni sain Peran, mikä osaltaan ilahdutti, osaltaan arvelutti. Satuin vielä menemään maneesiin niin sopivasti, että näin, kuinka edellistunnin kuski putosi Peran kyydistä. Onneksi ratsastajlle ei käynyt mitenkään eikä Perakaan ollut villiintymisen takia temppuillut, vaan askel ei vain sopinut hyvin esteelle. Pera on toisinaan hyvin tarkka tuosta eikä hevillä lähde kovin huonoista paikoista hyppyyn, vaikka muutoin se onkin sangen näpsäkkä esteillä.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Käynnissä Pera oli vähän levoton päänsä kanssa käyden joko rennosti pyöreänä ja sieltä taas toistuvasti nousten. Ravissa Pera tasoittui, mutta tykkäsi vähän yrittää puskea sisälle molemmissa kierroksissa, vasemmassa ehkä piirun verran enemmän. Vasta-asetusten avulla hain sisälapaa kontrolliin hetkittäin onnistuen, välillä taas vain hevosta mutkalle vääntäen. Opettajan vinkistä teimme myös pieniä väistöjä varmistuaksemme pohkeiden menevän läpi. Pera väisti ihan kivasti, vaikka en jaksanut hyppyjä jo kovasti odottaen jäädä juuri väistöjä säätämään kouluratsastajan tarkkuudella.

Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta kahden ristikon 21 metrin suoraa linjaa (esteet 3 ja 2) ravilähestymisillä. Pari ensimmäistä kertaa Pera oli hitusen laiska ravissa, jolloin ensimmäinen hyppy oli ponneton lässähdys. Sen jälkeen Pera kuitenkin laukkasi asiallisesti, joskin pistimme väliin näinä kertoina silti seitsemän askelta. Sain kuitenkin nohitettua Peraa pari kertaa paremmin niinpäin, että se nosti laukan jo ennen ensimmäistä ristikkoa. Se ei kuitenkaan haitannut, löytyipähän se toivottu eteenpäinpyrkimys. Suora linja tultiin myös muutaman kerran suoraan laukassa, jolloin kuusi askelta tuli väliin helposti. Sain myös laskettua kolme viimeistä askelta hyvin, jolloin sain lähdettyä hyppyyn Peran kanssa yhtä aikaa.

Seuraavaksi tulimme yksittäistä pystyä (este 1) vasemmassa kierroksessa. Ensin tulimme vähän rauhallisemmin ja lyhyemmällä tiellä, sitten taas enemmän ratatempossa pidemmällä tiellä. Pera alkoi syttyä hommaan, jolloin jätin raipan suosiolla matkasta, sillä käteeni jäänyt kouluraippa tuntui olevan lähinnä vain tiellä. Pera alkoi imeä aika hyvin esteelle, jolloin jäin itse nauttimaan menosta. Opettaja sanoi Peran eteenpäinpyrkimyksen ja pienen syttymisen olevan hyvä asia, mutta että sitä saisi nyt alkaa ratsastaa esteelle. Näin vältyttiin siltä, ettei se ajautunut liian pitkässä laukassa liian pohjaan esteelle. Sain edelleen laskettua kolme viimeistä askelta esteelle ja hetkittäin hallittuakin Peraa, mutta sekoitin taas rentoutumisen ja passiivisuuden keskenään. Niinpä taisin veltostua kyydissä juuri hetkeä ennen hyppyä, mutta onneksi Pera ei sakottanut minua tästä, vaan ylitti esteen joka tapauksessa. Opettaja neuvoi myös ottamaan Peran takaisin esteen jälkeen vähän nopeammin, niin tulevissa ratatehtävissä ei tulisi ongelmia sen kanssa.

Näiden tehtävien jälkeen siirryimme ratsastamaan neljää estettä kaarevia linjoja treenaten. Matkaan lähdettiin oikeasta kierroksesta ylittäen pysty ja portilla varustettu toinen pysty (esteet 3 ja 6). Askeleita linjan väliin meni kuusi. Siitä jatkettiin toiselle kaarevalle linjalle, jonka pystyjen (esteet 2 ja 4) väliin piti mennä myös kuusi askelta. Ensimmäisellä yrittämällä jatkoin molemmilla linjoilla liikaa suoraan, jolloin toiselle esteelle tuli aina vähän yllättävä käännös. Opettaja muistutti korjaamaan reittiä enemmän kaarevaksi, jolloin tältä vältyttiin. Tässä kohtaa huomasin myös, että oikea pohkeeni ei mennyt kovin hyvin läpi. Sain tien valinnalla korjattua kaarteen oikealle paremmaksi, mutta kaarteessa vasemmalle Pera pääsi vähän lipumaan oikeasta pohkeestani läpi. Tai ehkä en tiedottanut sille reittiä tarpeeksi selvästi, sillä tämän kaarevan linjan ensimmäinen pysty oli sama kuin aikaisemmin hypätyllä suoralla linjalla, jolloin Pera saattoi luulla minun haluavan jatkaa suoran linjan toiseelle esteelle. Laukat saimme aina välillä vaihdettua esteellä, mutta taisin kertaalleen tai kahdesti vaihtaa vasta hypyn jälkeen. Perahan vaihtaa etupään lennosta, mutta takapään vaihtoon tarvitaan yleensä jonkinlaiset raviaskeleet. Tahti ei kuitenkaan näistä kotikutoisista vaihdoista huolimatta onneksi kärsinyt.

Lopuksi tulimme vielä kokonaisen radan kahdesti: ensin noin 50-60 senttisenä, sitten pari estettä 70 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen nostettuna. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa ylittäen yksittäinen pysty. 50-60 sentin jälkeen 70 sentin koossa se tuntui muka isolta (hah!), mutta Pera pomppasi siitä hyvillä mielin yli. Muistin ottaa sen jälkeen vähän kiinni, jolloin pääsimme jatkamaan kakkos- ja kolmosesteen suoralle linjalle. Väliin meni kuusi askelta ilman ongelmia. Neloselle maltoin ratsastaa järkevän tien enkä kurvannut liian vikkelästi. Pera lähti imemään esteelle hyvin ja vaihtoi siinä samalla vasemman laukan oikeaksi. Kaareva linja viitoselle sujui hyvin, ja siitäkin hujahdimme helposti yli. Reitti kuutosesteelle ei ollut hullumpi, vaikka tietenkin tilaa olisi voinut käyttää hieman paremmin hyödyksi. Laukka saatiin vaihdettua jo siinä, jolloin matka seiskaesteelle meni sutjakasti kuudella askeleella. Hieman korotetulla radalla ei tapahtunut muuta muutosta kuin se, että kuutosen ja seiskan kaarevan linjan tulimmekin reippaammin viidellä askeleella. Se ei kuitenkaan tuottanut ongelmia. Kummassakaan radassa ei oikeastaan ollut sen kummempaa sanomista, vaan Pera liikkui, vaihtoi laukat ja tuli hyviin hyppypaikkoihin. En häirinnyt sitä, pysyin hypyissä hyvin mukana ja olin heittäytymättä matkustajaksi, vaikka annoin hevoselle työrauhan.

Olinkin hyvin, hyvin tyytyväinen tuntiin ja siihen, etten keksinyt alkaa jännittää toden teolla, vaan saatoin hieman paremmin luottaa Peraan. Alkutunnista tosin epäröin hieman, mikä varmasti pisti minut jarruttamaan Peran etenemistä. Useampien toistojen jälkeen aloin huomata, että kunhan vain olen Peran kanssa menossa mukana, ei ongelmia pitäisi tulla. Eikä tullutkaan. Opettaja tuumasi lopuksi menomme olleen hyvin siistiä, ponnistuspaikkojen osuneen liki joka kerta kohdilleen ja laukkojenkin pääosin vaihtuneen. Kun opettaja kuuli minun olevan menossa kisoihin ja että arvoin vielä ratsua, kannusti hän ehdottomasti ottamaan Peran. Niinpä sitten hyppyhumaluuksissani kirjoitin kisalistaan ratsutoiveekseni Peran. Saa nähdä, ehdinkö muuttaa vielä monesti mieltä. Jos kisat menisivät yhtä sujuvasti kuin nyt, ei olisi mitään miettimistä. Harmikseni vain jännitän estekisojakin sen verran, että saan tartutettua saman täpinän ratsuuni eikä se yhdistelmä ole kauhean hyvä Peran kanssa. Se reppana kun joskus tuntuu jännittävän kuskiakin enemmän, jolloin molemmilta puuttuu hieman luotto toiseen. Mutta katsotaan, onhan tässä vielä onneksi aikaa tehdä ratkaisuja.